Siirry sisältöön
Etusivu > Kaikki artikkelit > Paljon hypetetty terveydenhuollon vaikuttavuuden arviointi vaatii vielä monen asian ratkaisemista 

Paljon hypetetty terveydenhuollon vaikuttavuuden arviointi vaatii vielä monen asian ratkaisemista 

Paljon hypetetty terveydenhuollon vaikuttavuuden arviointi vaatii vielä monen asian ratkaisemista

Vaikuttavuudesta ja kustannusvaikuttavuudesta puhutaan nykyisin paljon ja käsitteiden ympärille on syntynyt jopa ylimääräistä hypeä. Vaikuttavuuteen perustuva terveydenhuolto on hyvä tavoite. On silti hyvä muistaa, että meidän on ratkaistava monta isoa asiaa, ennen kuin terveydenhuollon vaikuttavuuden arviointi saadaan systemaattiseksi osaksi toimintaa. 

Listasimme alle muutamia vaikuttavuuden arvioinnin haasteita:

  • Vaikuttavuuden arvioinnissa tarvitsemme erilaisia vaihtoehtoja, joita verrataan keskenään. Mistä saamme vertailuhaaran tiedot? Samanlaisia potilaita harvoin hoidetaan eri tavoin eli potilaiden suora vertailu voi olla haasteellista.
  • Vaikuttavuus mittareita ei käytetä systemaattisesti. Esimerkiksi elämänlaatu on merkittävä osa vaikuttavuuden arviointia, mutta siihen liittyvää tietoa ei Suomessa juurikaan systemaattisesti kirjata.
  • Suomessa on pienet potilasmäärät. Vaikuttavuuden arviointi vaatii paljon tietoa, joten tiedon määrä ei aina ole riittävää tai tietoa pitää kerätä pitkältä aikaväliltä.
  • Kun uusia hoitomuotoja otetaan käyttöön, alkavat terveyshyödyt yleensä kertyä vasta pitkällä aikavälillä. Näin seuranta-aikojen pitäisi olla tarpeeksi pitkiä. Usein erityisesti uusien hoitojen kohdalla, tietoa ei ole vielä ehtinyt kertyä terveydenhuollon rekistereihin, jolloin sitä ei ole käytettävissä. Lisäksi ennaltaehkäisevien toimenpiteiden terveysvaikutukset tulevat esille yleensä vasta useiden vuosien kuluttua.
  • Jos vaikuttavuuden arviointi halutaan systemaattiseksi tekemiseksi, se vaatii kannustimia ja resursseja. Mistä nämä resurssit saadaan? Kenen vastuulla vaikuttavuuden arviointi tulee jatkossa olemaan?

Onneksi nämä haasteet ovat ratkaistavissa. Vaikuttavuutta voidaan jo nyt osittain arvioida kattavalla tietojen analysoinnilla ja mallintamisen menetelmin. Vaikuttavuuden arviointi on hyvä tavoite ja osittain jo nyt osa terveydenhuoltoa. Vaikuttavuusperusteinen terveydenhuolto on ehdottomasti tavoittelemisen arvoinen päämäärä!

terveydenhuollon vaikuttavuuden arviointi - haasteita

Takaisin ylös