Siirry sisältöön
Etusivu > Kaikki artikkelit > Medaffcon 10 vuotta

Medaffcon 10 vuotta

Asiantuntevia ratkaisuja ja tuoreita näkökulmia jo kymmenen vuoden ajalta

Tasan kymmenen vuotta on kulunut siitä, kun Medaffcon (alun perin nimeltään AT Medical Affairs Consulting) perustettiin. Tässä ajassa on tapahtunut paljon. Liiketoiminta on kehittynyt ja laajentunut alun pääasiassa lääketeollisuuteen kohdentuneesta asiantuntijavuokraustoiminnasta (asiantuntijalääkärit, tieteelliset asiantuntijat ja terveystalousasiantuntijat) moniulotteiseksi terveyssektorin konsulttitoimistoksi. Tänä päivänä Medaffconilla on monta liiketoiminta-aluetta, jotka tukevat toisiaan.

Laajentuminen on tarkoittanut myös henkilöstömäärän kasvua. Tänään medaffconilaisia on jo 25 hyvin erilaisilla koulutus- ja kokemustaustoilla. Kasvuun ja laajentumiseen on monia syitä; tärkeimpänä varmasti se, että olemme onnistuneet löytämään ympärillemme joukon ihmisiä, jotka viihtyvät työssään, ovat motivoituneita ja uskovat yhdessä tekemiseen. Toisena merkittävänä asiana on toiminut lainsäädännölliset muutokset, joista hyvänä esimerkkinä toimii biopankkilaki, joka tuli voimaan syksyllä 2013. Aloitimme ensimmäisenä kaupallisena toimijana nk. tosielämän tietoon perustuvat tutkimukset vuonna 2014. Laki loi mahdollisuuksia aivan uudenlaiselle rekisteripohjaiselle tutkimukselle. Tutkimusten avulla on osoitettu jo useamman lääkkeen arkielämän vaikuttavuutta Suomessa sekä kuvailtu useaan sairauteen liittyvää tautitaakkaa, hoitopolkuja ja sairauden ominaispiirteitä. Tulevaisuudessa tietoaltaiden/rekistereiden kehittyessä tietoa käytetään enenemässä määrin erilaisten hoitojen vaikuttavuuden arvioimiseen, hoitopolkujen kehittämiseen, hoitojen räätälöimiseen ja tiedolla johtamiseen. Toivottavasti saamme olla mukana yhä tässä kehityksessä.

Tulevaisuuden näkymät

Miltä Medaffcon näyttää 10 vuoden kuluttua? Jos ensimmäinen kymmenvuotistaival on ollut värikäs ja muutosrikas, niin seuraavakin tulee sitä olemaan. Mitä kaikkia mahdollisuuksia esimerkiksi uudet digitaaliset palvelut, tekoäly, terveydenhuollossa tapahtuvat muutokset ja kehittyvät tietoaltaat tuovatkaan seuraavan kymmenen vuoden aikana jää nähtäväksi. Innolla sitä jo odotamme ja valmistaudumme muutoksiin.

Nyt on kuitenkin aika juhlia kymmenvuotista Medaffconia. Kiitos kaikille nykyisille ja entisille medaffconilaisille ja asiakkaille siitä, että olette luottaneet meihin ja olemme saaneet tehdä töitä kanssanne!

-Jaana Ahlamaa, Medaffconin perustaja

Takaisin ylös